3
Edessä olevia vaaroja
1 Sinun on hyvä tietää, Timoteus, että viimeisinä aikoina on vaikeaa olla kristitty. 2 Ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa. He ovat ylpeitä, pilkkaavat Jumalaa, ovat vanhemmilleen tottelemattomia ja kiittämättömiä – sanalla sanoen läpeensä turmeltuneita. 3 He ovat kovia ja armottomia. He valehtelevat, ovat moraalittomia, raakoja ja julmia ja vastustavat kaikkea hyvää. 4 He pettävät ystävänsäkin, ovat väkivaltaisia ja pöyhkeitä ja pitävät nautintoja tärkeämpinä kuin Jumalan palvelemista. 5 Heissä on kristityn ihmisen ulkokuori, mutta ei Jumalan voimaa. Älä anna sellaisten ihmisten pettää itseäsi.
6 He tunkeutuvat ovelasti toisten koteihin ja lyöttäytyvät avuttomien, syntien kietomien naisraukkojen ystäviksi. Näille he opettavat omia näkemyksiään. 7 Tällaiset naiset ovat aina valmiita juoksemaan uusien oppien perässä ymmärtämättä totuutta. 8 Nämä opettajathan vastustavat totuutta niin kuin Jannes ja Jambres aikoinaan Moosesta. He ovat sisintään myöten kieroja, ja he ovat kääntäneet selkänsä kristilliselle uskolle.
9 Mutta ikuisesti sellainen ei saa jatkua. Tulee päivä, jolloin heidän petoksensa paljastuu kaikille niin kuin Jannesin ja Jambresin synti.
10 Olet seurannut minun elämääni ja tiedät, millainen olen: mihin uskon ja mihin pyrin. Tiedät, että uskon Kristukseen ja että olen joutunut moniin kärsimyksiin. Tunnet rakkauteni ja kärsivällisyyteni. 11 Olet selvillä vaikeuksista, joihin hyvän sanoman julistaminen on minut johtanut. Tiedät, miten minun kävi Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Herra on kuitenkin aina minut pelastanut. 12 Kaikki, jotka päättävät elää niin kuin Kristus Jeesus tahtoo, joutuvat Kristuksen vihaajien vainottaviksi. 13 Pahat ihmiset ja väärien oppien opettajat ovat tulevaisuudessa yhä pahempia: he pettävät monia, mutta saatana pettää heidät itsensä.
14 Usko sinä vain siihen, mitä sinulle on opetettu. Tiedät, että se on totta, koska voit luottaa opettajiisi. 15 Tunnet pyhät kirjoitukset jo lapsuudesta saakka. Ne opettavat sinua uskomaan Jeesukseen Kristukseen ja ottamaan pelastuksen vastaan. 16 Jokainen näistä kirjoituksista on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta ja on korvaamattoman arvokas. Niistä opimme, mikä on totta. Ne näyttävät, mikä on omassa elämässämme väärää, ja auttavat meitä tekemään sitä, mikä on oikein. 17 Ja sillä tavoin Jumala varustaa meidät, niin että voimme tehdä hyvää kaikille.