4
Pietari ja Johannes pidätetään
Kun Pietari ja Johannes olivat puhumassa ihmisille, tulivat ylipapit, temppelin poliisipäällikkö ja muutamat saddukeukset*Saddukeukset olivat juutalainen uskonnollisesti vanhoillinen puolue, jonka jäsenet eivät uskoneet ylösnousemukseen. heidän luokseen raivoissaan siitä, että Pietari ja Johannes väittivät Jeesuksen nousseen haudasta. Apostolit pidätettiin ja vietiin yöksi vankilaan, sillä oli jo ilta. Monet, jotka kuulivat heidän puheensa, uskoivat siihen. Kaiken kaikkiaan uskovien määrä kohosi nyt jo noin viiteentuhanteen mieheen.
Seuraavana päivänä Jerusalemissa sattui olemaan suuren neuvoston kokous. Mukana olivat ylipappi Hannas sekä Kaifas, Johannes, Aleksander ja muita Hannaan sukulaisia. Apostolit tuotiin heidän eteensä.
»Millä voimalla tai valtuuksilla te miehen paransitte?» juutalaisten johtajat kysyivät.
Pietari vastasi Pyhän Hengen valtaamana: »Arvoisat kansanjohtajat! 9-10 Jos tarkoitatte sitä hyvää tekoa, jonka teimme sairaalle, niin haluan selvästi sanoa teille ja kaikille israelilaisille, että paransimme hänet Jeesus Nasaretilaisen nimessä ja hänen voimallaan. Hän on Messias, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala herätti kuolleista. Hänen vaikutuksestaan tämä sairas mies seisoo edessänne terveenä. 11 Raamattu tarkoittaa juuri Jeesusta puhuessaan ’rakentajien hylkäämästä kivestä, josta tuli peruskivi’. 12 Kukaan muu ei voi pelastaa ihmistä kuin hän. Koko maailmassa on hänen nimensä ainoa, joka voi meidät pelastaa.»
13 Kun neuvoston jäsenet näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden, he ihmettelivät sitä vaikutusta, joka Jeesuksella oli ollut heihin – olivathan he selvästikin koulua käymättömiä kansanmiehiä. 14 Sairaan paranemisesta ei ollut epäilystäkään, sillä hän seisoi kuulusteltavien vieressä. 15 Heidän käskettiin poistua kokoussalista siksi aikaa, kun neuvosto käsitteli heidän asiaansa.
16 »Miten meidän pitäisi suhtautua näihin miehiin?» neuvoston jäsenet pohtivat. »He ovat kieltämättä tehneet suuren ihmeteon, ja sen tietää jokainen jerusalemilainen. 17 Mutta ehkä voimme estää heidän sanomansa leviämisen. Uhkaamme heitä ankarimmalla mahdollisella rangaistuksella, jos he eivät pysy hiljaa.» 18 He kutsuivat miehet sisään ja kielsivät heitä enää puhumasta Jeesuksesta.
19 Silloin Pietari ja Johannes sanoivat: »Ajatelkaa itse: tahtooko Jumala, että tottelemme teitä emmekä häntä? 20 Emme me voi olla hiljaa kaiken sen jälkeen, mitä olemme nähneet Jeesuksen tekevän ja kuulleet hänen puhuvan.»
21 Neuvoston jäsenet uhkailivat apostoleja, mutta päästivät heidät lopulta vapaaksi. Heitä ei uskallettu tuomita, sillä kaikki kiittivät Jumalaa heidän tekemästään suuresta ihmeestä: 22 parantunut mies oli ollut liikuntakyvytön yli neljäkymmentä vuotta.
23 Päästyään vapaaksi Pietari ja Johannes menivät muiden Jeesuksen oppilaiden luo ja kertoivat, mitä johtomiehet olivat heille sanoneet.
Seurakunta rukoilee ja kiittää Jumalaa
24 Kaikki Jeesukseen uskovat alkoivat yhdessä rukoilla: »Herra, sinä loit taivaan, maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on. 25-26 Kauan sitten esi-isämme, kuningas Daavid, joka oli palvelijasi, sai sinulta Pyhän Hengen välityksellä viestin: ’Miksi pakanat vastustavat Herraa ja mielettömät kansat punovat juonia kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan? Maailman kuninkaat liittoutuvat Messiasta vastaan!’ 27 Kuningas Herodes, maaherra Pontius Pilatus, kaikki roomalaiset ja jopa israelilaiset ovat nyt liittoutuneet tässä kaupungissa Jeesusta, sinun omaa Poikaasi, pyhää palvelijaasi, vastaan. 28 He toteuttavat kaiken, minkä olet etukäteen päättänyt antaa heidän tehdä. 29 Sinä, Herra, olet kuullut heidän uhkauksensa. Anna palvelijoillesi paljon rohkeutta, kun he puhuvat. 30 Paranna voimallasi sairaita ja tee ihmeitä pyhän Poikasi Jeesuksen nimessä.»
31 Kun he olivat rukoilleet, rakennus, jossa he olivat koolla, tärisi. He tulivat kaikki täyteen Pyhää Henkeä ja puhuivat rohkeasti Jumalan sanaa.
Erilaista suhtautumista rahaan
32 Uskovat tunsivat syvää yhteenkuuluvuutta ja jakoivat auliisti keskenään kaiken mitä omistivat. 33 Apostolit todistivat voimakkaasti, että Jeesus oli herännyt kuolleista, ja uskovat kokivat suurta Jumalan rakkautta.Sananmukaisesti: »heillä oli suuri armo». 34-35 Kukaan ei kärsinyt puutetta, sillä ne, jotka omistivat maatiloja tai taloja, myivät omaisuutensa ja toivat rahat apostoleille. Nämä jakoivat kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
36 Näin teki muun muassa kyproslainen Joosef, Leevin jälkeläinen, jota apostolit sanoivat myös Barnabaaksi tai Kehottajaksi. 37 Hän myi peltonsa ja toi rahat apostoleille edelleen jaettaviksi.

*4:1 Saddukeukset olivat juutalainen uskonnollisesti vanhoillinen puolue, jonka jäsenet eivät uskoneet ylösnousemukseen.

4:33 Sananmukaisesti: »heillä oli suuri armo».