15
Oikeudenkäynti ja teloitus
Aikaisin aamulla kokoontui koko suuri neuvosto – ylipapit, kansanjohtajat ja lainopettajat – keskustelemaan tilanteesta. Jeesus päätettiin lähettää aseistettujen vartijoiden saattamana roomalaisen maaherran, Pilatuksen, luo.
Pilatus kysyi Jeesukselta: »Oletko sinä juutalaisten kuningas?»
»Olen», Jeesus vastasi. »Niin on kuin sinä sanoit.»
Sitten ylipapit syyttivät häntä monista rikoksista, ja Pilatus kysyi häneltä: »Miksi et puhu mitään? Mitä sanottavaa sinulla on näihin syytöksiin?» Pilatuksen suureksi hämmästykseksi Jeesus ei sanonut yhtään mitään.
Pilatuksella oli tapana joka vuosi pääsiäisjuhlien aikana vapauttaa joku juutalaisista vangeista – kenet tahansa ihmiset häneltä pyysivät. Yksi silloisista vangeista oli Barabbas, joka oli muutamien muiden kanssa vangittu murhasta erään kapinahankkeen yhteydessä.
Nyt ihmisjoukko alkoi tungeksia Pilatuksen luo pyytämään, että hän taas vapauttaisi jonkun vangin, niin kuin oli ollut tapana.
»Mitä sanotte, jos annan teille ’juutalaisten kuninkaan’?» Pilatus kysyi. »Hänetkö haluatte vapaaksi?» 10 Hän oli näet ymmärtänyt kaiken olevan ylipappien aikaansaannosta, koska he kadehtivat Jeesuksen kansansuosiota.
11 Mutta ylipapit yllyttivät kansaa vaatimaan, että Jeesuksen sijasta vapautettaisiin Barabbas.
12 »Jos vapautan Barabbaan, niin mitä minun sitten pitäisi tehdä tälle miehelle, jota te kutsutte kuninkaaksenne?» Pilatus kysyi.
13 Kansanjoukko huusi: »Ristiinnaulitse hänet!»
14 »Mutta miksi?» Pilatus kysyi. »Mitä pahaa hän on tehnyt?»
Yhä kovemmin huudettiin: »Ristiinnaulitse hänet!»
15 Pilatus pelkäsi, että syntyisi mellakka, ja koska hän halusi olla kansalle mieliksi, hän vapautti Barabbaan. Jeesuksen hän määräsi ruoskittavaksi lyijyllä vahvistetulla ruoskalla ja lähetti hänet sitten ristiinnaulittavaksi.
16 Roomalaiset sotilaat veivät Jeesuksen maaherran palatsin pihalle ja kutsuivat paikalle koko palatsin henkivartioston. 17 He pukivat Jeesuksen tummanpunaiseen viittaan, väänsivät kruunun teräväpiikkisistä orjantappuran oksista ja panivat sen hänen päähänsä. 18 Sitten he tekivät hänelle kunniaa ja huusivat: »Terve, juutalaisten kuningas!» 19 He myös hakkasivat häntä kepillä päähän, sylkivät häntä kasvoihin ja polvistuivat muka kumartamaan häntä.
20 Kun sotilaat väsyivät ilveilyyn, he riisuivat Jeesukselta punaisen viitan ja pukivat hänen omat vaatteensa takaisin hänen ylleen. Sitten he veivät hänet ristiinaulittavaksi.
21 Matkalla he pakottivat Simon Kyreneläisen, joka juuri silloin palasi maalta, kantamaan Jeesuksen ristiä. (Simon on Aleksanderin ja Rufuksen isä.)
22 He veivät Jeesuksen paikkaan, jonka nimi on Golgata. (Nimi tarkoittaa pääkalloa.) 23 Siellä Jeesukselle tarjottiin viiniä, johon oli sekoitettu huumaavaa ainetta, mutta hän ei huolinut siitä. 24 Sitten he ristiinnaulitsivat hänet – ja heittivät arpaa hänen vaatteistaan.
25 Ristiinnaulitseminen tapahtui noin kello yhdeksän aamulla. 26 Ristiin Jeesuksen pään yläpuolelle kiinnitettiin kilpi, josta kävi ilmi hänen rikoksensa. Siinä luki: »Juutalaisten kuningas.»
27 Tuona aamuna ristiinnaulittiin myös muita – kaksi rikollista, joiden ristit seisoivat Jeesuksen kummallakin puolella. 28 Näin toteutui Raamatun ennustus: »Hänen katsottiin kuuluvan pahantekijöiden joukkoon.»*Jae 28 puuttuu joistakin vanhoista käsikirjoituksista. Lainaus on Jes. 53:12 sta.
29 Ristin ohi kulkevat pilkkasivat Jeesusta ja nyökyttelivät ilkkuen päätään: »Siitä sait! Ja sinä muka pystyt hajottamaan temppelin maan tasalle ja rakentamaan sen kolmessa päivässä uudelleen! 30 Jos kerran olet niin ihmeellinen, niin pelasta itsesi ja tule alas sieltä ristiltä.»
31 Myös ylipappeja ja muita juutalaisten johtomiehiä seisoi siellä Jeesusta pilkkaamassa. »Hän on kovin taitava pelastamaan muita», he sanoivat, »mutta itseään hän ei pysty auttamaan!»
32 »Hei siellä, messias!» he huusivat hänelle. »Sinä ’Israelin kuningas’! Tule alas ristiltä, niin me uskomme sinuun!»
Vieläpä ne kaksi rikollista, jotka kituivat yhdessä hänen kanssaan, kirosivat häntä.
33 Keskipäivän aikaan tuli koko maahan pimeys, jota kesti iltapäivään noin kolmeen asti.
34 Jeesus huusi silloin kovalla äänellä: »Eli, Eli, lama sabaktani?»Jeesus puhui arameaa. Ne, joiden kieli oli kreikka ja latina, ymmärsivät kaksi ensimmäistä sanaa väärin ja luulivat hänen huutavan profeetta Eliaa. »Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?»
35 Jotkut ympärillä seisovista luulivat, että hän kutsui profeetta Eliaa. 36 Silloin eräs mies juoksi ottamaan sienen, kostutti sen happamaan viiniin ja kurkotti sienen kepin avulla Jeesuksen huulille. »Saa nähdä, tuleeko Elia auttamaan hänet alas!» hän sanoi.
37 Jeesus huusi jälleen kovalla äänellä ja antoi henkensä. 38 Silloin temppelin väliverhoRaskas verho erotti temppelissä »kaikkeinpyhimmän», Jumalalle varatun huoneen, muusta osasta rakennusta. Tämä verho erotti Jumalan syntisestä ihmiskunnasta. Verhon repeäminen ylhäältä käsin osoitti, että Kristuksen kuolema oli avannut ihmisille tien pyhän Jumalan luo. repeytyi kahtia ylhäältä alas.
39 Kun Jeesuksen ristin juurella seisova roomalainen upseeri näki Jeesuksen kuoleman, hän huudahti: »Tämä oli todella Jumalan Poika!»
40 Siellä oli myös muutamia naisia, jotka seurasivat tapahtumien kulkua matkan päästä – Maria Magdaleena, Maria, nuoremman Jaakobin ja Jooseen äiti, Salome sekä muita. 41 He ja monet muut Galilean naiset, jotka olivat liittyneet Jeesuksen oppilasjoukkoon ja palvelleet häntä Galileassa, olivat tulleet hänen mukanaan Jerusalemiin.
42 Tämä kaikki tapahtui sapatin aattona. 43 Illansuussa tuli paikalle arimatialainen Joosef, juutalaisten suuren neuvoston kunnianarvoisa jäsen, joka hänkin odotti innokkaasti Jumalan valtakunnan tuloa. Hän keräsi kaiken rohkeutensa ja meni pyytämään Pilatukselta Jeesuksen ruumista.
44 Pilatus ei ollut uskoa, että Jeesus olisi jo kuollut. Hän kutsui sen vuoksi luokseen ristiinnaulitsemisista vastaavan roomalaisen upseerin ja tiedusteli asiaa häneltä. 45 Kun upseeri oli ilmoittanut Jeesuksen kuolleen, Pilatus sanoi Joosefille, että tämä saisi viedä ruumiin.
46 Joosef osti pitkän pellavaliinan, otti Jeesuksen ruumiin alas ristiltä, kääri liinan sen ympärille ja vei ruumiin kallioon hakattuun hautaan. Haudan oviaukkoon hän vieritti kiven. 47 Maria Magdaleena ja Maria, Jooseen äiti, seisoivat katselemassa, kun Jeesus pantiin hautaan.

*15:28 Jae 28 puuttuu joistakin vanhoista käsikirjoituksista. Lainaus on Jes. 53:12 sta.

15:34 Jeesus puhui arameaa. Ne, joiden kieli oli kreikka ja latina, ymmärsivät kaksi ensimmäistä sanaa väärin ja luulivat hänen huutavan profeetta Eliaa.

15:38 Raskas verho erotti temppelissä »kaikkeinpyhimmän», Jumalalle varatun huoneen, muusta osasta rakennusta. Tämä verho erotti Jumalan syntisestä ihmiskunnasta. Verhon repeäminen ylhäältä käsin osoitti, että Kristuksen kuolema oli avannut ihmisille tien pyhän Jumalan luo.