Paavalin Kirje Filippiläisille
1
Lähettäjät: Paavali ja Timoteus, kaksi Jeesuksen Kristuksen palvelijaa.
Vastaanottajat: Filippin kaupungin papit, diakonit ja kaikki kristityt.
Jumalan siunausta teille kaikille! Rukoilen, että Jumala, meidän Isämme, ja Herramme Jeesus Kristus antaisi rauhansa sydämeenne ja elämäänne. Kun rukoilen puolestanne, ylistän teistä Jumalaa. Niin iloinen olen muistaessani, kuinka paljon te olette auttaneet minua hyvän uutisen levittämisessä siitä saakka, jolloin itse kuulitte sen, aina tähän päivään asti. Olen varma, että Jumala, joka on alkanut teissä hyvän työnsä, auttaa teitä tuntemaan yhä paremmin hänen rakkauttaan. Hän myös vie tämän työnsä päätökseen siihen päivään mennessä, jona Jeesus Kristus palaa maailmaan.
Paavalin rakkaus filippiläisiin
On luonnollista, että ajattelen teistä näin, sillä teillä on aivan erityinen sija sydämessäni. Yhdessä olemme puolustaneet totuutta ja vieneet ihmisille hyvän sanoman Kristuksesta. Yhdessä olemme saaneet kokea, että Jumala on kanssamme – sekä nyt, kun olen vankilassa, että silloin, kun olin vapaa. Jumala yksin tietää, kuinka teitä rakastan ja ikävöin. Tämän rakkauden on Jeesus Kristus antanut sydämeeni.
Olen rukoillut, että oppisitte entistä paremmin tuntemaan Kristusta ja saisitte entistä enemmän rakkautta ihmisiä kohtaan. Olen myös rukoillut, että hengellinen arvostelukykynne kasvaisi. 10 Silloin pystytte selvästi erottamaan oikean väärästä ja olette sisäisesti puhtaita – aina Herran tuloon saakka – eikä kukaan pysty moittimaan teitä mistään. 11 Kun Jeesuksen teissä vaikuttamat hyvät teot ja asenteet ilmaisevat, että olette Jumalan lapsia, silloin kunnioitetaan ja ylistetään Herraa.
12 Rakkaat veljet, haluan teidän myös tietävän, että kaikki, mitä minulle nyt on tapahtunut, on vain edistänyt hyvän uutisen leviämistä. 13 Jokainen täällä – henkivartioston sotilaita myöten – tietää minun olevan kahleissa vain siitä syystä, että olen kristitty. 14 Minun vankilassa oloni ansiosta monet täkäläiset kristityt eivät enää pelkää vankeuteen joutumista. Nähdessään minun kärsivällisyyteni he ovat rohkeasti ruvenneet puhumaan Kristuksesta toisille.
15 On tietysti sellaisiakin, jotka julistavat hyvää sanomaa kateellisina siitä, että Jumala on käyttänyt minua työssään. He haluaisivat itselleen suuren sananjulistajan maineen! Mutta toisilla on puhtaammat vaikuttimet; 16 he julistavat rakkaudesta minuun, kun tietävät, että Herra on tuonut minut tänne puolustamaan totuutta. 17 Ne, jotka saarnaavat tehdäkseen minut kateelliseksi, kuvittelevat, että heidän menestymisensä saa minut suremaan vankeuttani. 18 Mutta olkootpa heidän vaikuttimensa mitkä tahansa, joka tapauksessa hyvää sanomaa Kristuksesta julistetaan, ja siitä olen iloinen!
Miksi Paavali haluaa elää
19 Minulla on muutenkin syytä iloon, sillä tiedän, että teidän rukoustenne ja Pyhän Hengen avulla tämä kaikki kääntyy minun parhaakseni. 20 Hartain toiveeni on, etten koskaan lannistuisi, vaan että olisin näissä koettelemuksissakin valmis puhumaan rohkeasti Kristuksen puolesta – aivan niin kuin olen ennenkin tehnyt – ja että tuottaisin aina kunniaa Kristukselle riippumatta siitä, elänkö vai kuolen.
21 Elämä merkitsee minulle tilaisuutta todistaa Kristuksesta, ja kuolema – niin, sen mukana tulee jotain vieläkin parempaa! 22 Mutta jos elämä antaa minulle mahdollisuuden voittaa uusia ihmisiä Kristukselle, silloin en todellakaan tiedä, olisiko parempi elää vai kuolla. 23 Olen kahden vaiheilla: joskus tahdon elää, joskus taas haluan mieluummin päästä Kristuksen luo. Minulle kuolema olisi tietysti paljon parempi. 24 Mutta jos jään eloon, voin olla avuksi teille. 25 Kyllä minua tarvitaan yhä täällä maan päällä, ja siksi olen varma, että saan vielä jonkin aikaa elää voidakseni auttaa teitä kasvamaan ja kokemaan uskon iloa. 26 Sitten kun taas pääsen käymään siellä, saatte kiittää Jeesusta Kristusta siitä, että olen elossa ja että hän on minua suojellut.
27 Mutta pääsinpä tulemaan luoksenne tai en, muistakaa aina elää niin kuin kristityn tulee. Silloin saan jatkuvasti hyviä tietoja siitä, kuinka te levitätte sanomaa Kristuksesta yhteisvoimin 28 ja rohkeasti vihollisista välittämättä. He näkevät tässä merkin omasta tuhostaan. Mutta teille se on selvä merkki siitä, että Jumala on puolellanne ja että olette saaneet häneltä ikuisen elämän.
29 Teille ei ole annettu etuoikeutta vain uskoa Kristukseen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä. 30 Me taistelemme yhdessä tässäkin asiassa. Olette jo aikaisemminkin nähneet minun kärsivän hänen tähtensä, ja olen vieläkin keskellä suurta ja vaikeaa taistelua, niin kuin hyvin tiedätte.