10
Jumalan suunnitelma toteutuu
Näin uuden mahtavan enkelin laskeutuvan taivaasta. Häntä ympäröi pilvi, ja hänen päänsä päällä oli sateenkaari. Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja jalkansa välkehtivät kuin tuli. Hän piti pientä avointa kirjaa kädessään, astui oikealla jalallaan meren päälle ja vasemmalla maan päälle ja huusi kovalla äänellä. Kuulosti siltä kuin leijona olisi karjunut. Seitsemän ukkosta jylisi vastaukseksi.
Olin kirjoittamaisillani muistiin, mitä ukkosenjyrähtelyistä kuulin, kun ääni taivaasta sanoi: »Älä paljasta noita sanoja. Jätä ne salaisuudeksi.»
Mahtava enkeli, joka seisoi meren ja maan päällä, kohotti oikean kätensä kohti taivasta. Hän vannoi Jumalan kautta, joka elää ikuisesti ja on luonut taivaan, maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, että aika oli lopussa. Kun seitsemäs enkeli puhaltaisi torveensa, Jumalan salainen suunnitelma toteutuisi. Hänhän oli ilmoittanut sen aikaisemmin palvelijoilleen profeetoille.
Ääni sanoi minulle taivaasta: »Mene ottamaan tuon enkelin kädessä oleva avoin kirja.»
Menin lähemmäksi ja pyysin kirjaa. »Ota vain ja syö se», enkeli sanoi. »Se maistuu suussa hunajalta, mutta kun olet niellyt sen, vatsasi tulee kipeäksi.»
10 Otin kirjan enkelin kädestä ja söin sen. Se maistui tosiaan suussa makealta, mutta vatsaani alkoi koskea, kun olin syönyt sen.
11 Minua pyydettiin ennustamaan edelleen, miten maailman kansoille, heimoille ja hallitsijoille kävisi.