Paavalin Kirje Tiitukselle
1
1-2 Lähettäjä: Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen lähettiläs.
Tehtäväni on auttaa Jumalan valitsemia ihmisiä uskoon. Opetan heille Jumalan totuutta, joka muuttaa kaiken. Niin he voivat saada ikuisen elämän, jonka Jumala on heille luvannut jo ennen maailman luomista – eikä hän koskaan valehtele. Saan kertoa kaikille tämän iloisen uutisen, jonka Jumala, Vapahtajamme, on nyt sopivaksi katsomanaan hetkenä ilmoittanut maailmalle. Minun hän on käskenyt levittää uutista kaikkialle.
Vastaanottaja: Tiitus, jota pidän kuin omana poikanani, koska uskomme samaan Herraan.
Jumala, Isämme, ja Vapahtajamme Jeesus Kristus siunatkoon sinua ja antakoon sinulle rauhansa.
Kuka sopii seurakunnan johtajaksi?
Jätin sinut sinne Kreetaan, että auttaisit sikäläisiä seurakuntia kaikin mahdollisin tavoin. Pyysin, että nimittäisit eri kaupunkeihin seurakunnan johtajat*Sananmukaisesti: »vanhimmat»., jotka noudattaisivat antamiani ohjeita. On tärkeää, että valitset arvossapidettyjä, hyviä miehiä, jotka ovat aviopuolisolleen uskollisia ja joiden lapset rakastavat Herraa, kunnioittavat vanhempiaan ja ovat hyvämaineisia.
Seurakuntien johtajissa ei saa olla moitteen sijaa, koska he ovat Jumalan palvelijoita. Heidän ei sovi olla ylpeitä, kärsimättömiä, rahanahneita, juopottelevia eikä riitaisia. Heidän on oltava vieraanvaraisia ja rakastettava kaikkea mikä on hyvää. Heidän on myös oltava ymmärtäväisiä ja oikeudenmukaisia miehiä, jotka elävät puhtaasti, ja kyettävä hillitsemään itsensä. Heidän on uskottava horjumatta heille opetettuun totuuteen ja pystyttävä opettamaan se edelleen muille. Heidän on kyettävä osoittamaan toisin ajatteleville, missä nämä ovat väärässä.
10 Kaikki eivät näet halua totella Jumalan sanaa. Varsinkin monet niistä, joiden mielestä kristittyjen on noudatettava juutalaisten lakeja, johtavat ihmisiä puheillaan harhaan. 11 Siitä on tehtävä loppu. Kokonaisia perheitä on johdettu harhaan, pois Jumalan armosta. Väärät opettajat haluavat vain rahanne. 12 Eräskin kreetalainen, heidän oma profeettansa, on sanonut: »Kaikki kreetalaiset ovat valehtelijoita. He ovat kuin laiskoja eläimiä, joiden ainoa pyrkimys on vatsansa täyttäminen.» 13 Se on totta. Ole kristityille niin ankara kuin on tarpeen, että he pysyisivät lujina uskossa 14 ja sulkisivat korvansa juutalaisten tarinoilta ja totuudesta eksyneiden suostutteluilta.
15 Jos ihmisellä on puhdas sydän, hän näkee kaikessa hyvää ja puhdasta. Sellaisesta, jonka sydän on paha ja epäuskoinen, kaikki on pahaa: hänen likainen mielensä ja kapinoiva sydämensä heijastuvat kaikkeen, mitä hän näkee ja kuulee. 16 Hän voi sanoa tuntevansa Jumalan, mutta hänen elämänsä puhuu toista. Sellainen ihminen on inhottava ja tottelematon, eikä häneltä voi odottaa mitään hyvää.

*1:5 Sananmukaisesti: »vanhimmat».