10
1 Hyvät ystävät, emme saa koskaan unohtaa, millaista kansallamme oli kauan sitten autiomaassa. Jumala antoi pilven kulkea israelilaisten yläpuolella ja auttoi heidät turvallisesti Punaisenmeren halki. 2 Tätä voitaisiin sanoa heidän kasteekseen, jolla he sitoutuivat Mooseksen johdettaviksi. 3-4 Ihmeellisesti Jumala piti heistä huolta autiomaassa: Kristus oli heidän kanssaan kuin luja kallio, ja he saivat häneltä hengellistä ruokaa ja juomaa. 5 Vaikka israelilaiset olivat kokeneet kaiken tämän, useimmat heistä eivät kuitenkaan totelleet Jumalaa, ja hänen oli tuhottava heidät autiomaahan.
6 Tämä esimerkki varoittaa meitä haluamasta sellaista, mikä on pahaa, 7 ja palvomasta epäjumalia. Vanha testamentti nimittäin kertoo, että »kansa istui syömään ja juomaan ja alkoi sitten tanssia» palvoakseen kultaista vasikkaa.
8 Entä mitä tapahtui, kun siveetön elämä sai monet miehet valtaansa? Yhtenä päivänä kuoli 23 000 ihmistä. 9 Älkää myöskään koetelko Herran kärsivällisyyttä. Muutamat heistä tekivät niin ja kuolivat myrkkykäärmeiden pistoon. 10 Älkää napisko Jumalaa vastaan, niin kuin jotkut israelilaiset. Jumalan oli lähetettävä enkelinsä tuhoamaan heidät.
11 Kaikki tämä tapahtui, että oppisimme siitä – että nämä esimerkit varoittaisivat meitä. Siksi ne kirjoitettiin muistiinkin, meitä varten, jotka elämme maailmanhistorian loppuaikaa.
12 Pitäkää siis varanne! Vaikka ajatteletkin: »Minä en koskaan tekisi noin», voit aivan hyvin langeta syntiin. 13 Muistakaa kuitenkin myös, että mieleenne syöksähtävät pahat halut eivät ole uusia ja ihmeellisiä. Monilla muilla on ennen teitä ollut aivan samoja ongelmia. Mikään kiusaus ei ole voittamaton, sillä Jumala on luvannut, ettei teitä kiusata yli voimienne. Luottakaa häneen, hän pitää lupauksensa. Hän näyttää, miten voitte pysyä kärsivällisinä ja voittaa kiusauksen. 14 Rakkaat ystävät, karttakaa sen vuoksi epäjumalanpalvelusta.
Ette voi kääntyä kahteen suuntaan
15 Olette järkeviä ihmisiä. Arvioikaa siis itse, puhunko totta. 16 Kun ehtoollispöydässä pyydämme Herran siunaamaan viinin, se merkitsee, että kaikki, jotka sitä juovat, tulevat osallisiksi Kristuksen veren tuomasta siunauksesta. Se taas, että syömme leipää, merkitsee, että olemme osalliset Kristuksen ruumiista. 17 Olipa meitä kuinka monta tahansa, syömme samaa leipää ja olemme siis saman ruumiin jäseniä. 18 Vastaavasti juutalaiset, jotka syövät Jumalalle uhriksi annettua ruokaa, kokevat erityistä yhteyttä.
19 Mihin tällä oikein pyrin? Väitänkö siis, että epäjumalat, joille pakanat uhraavat, ovat todellisia eläviä jumalia ja että niille uhraaminen on arvokasta? En suinkaan. 20 Tarkoitan, että ne, jotka uhraavat ruokaa epäjumalille, joutuvat uhratessaan yhteyteen pahojen henkien eivätkä Jumalan kanssa. En halua, että ainoakaan teistä tulee osalliseksi demoneista, kun syö yhdessä pakanoiden kanssa epäjumalille uhrattua ruokaa. 21 Ette voi juoda sekä Herran maljasta että paholaisen maljasta ettekä syödä leipää molempien pöydissä.
22 Aiotteko suututtaa Herran? Oletteko muka häntä vahvempia? 23 Tietysti voitte vapaasti syödä epäjumalille uhrattua ruokaa mikäli tahdotte. Jumalan laki ei sitä kiellä, mutta tämä ei merkitse, että teidän pitäisi rynnätä näin tekemään. Se voi olla täysin laillista, mutta se ei ehkä ole teille hyväksi. 24 Älkää ajatelko vain itseänne. Ottakaa huomioon myös, mikä on parasta muille.
25 Valitkaa lihakaupasta mitä lihaa haluatte. Älkää kysykö, onko se mahdollisesti epäjumalille uhrattua, ettei vastaus loukkaisi omaatuntoanne. 26 Maa kaikkineenhan kuuluu Herralle, ja saatte nauttia sen kaikista antimista.
27 Jos joku, joka ei ole kristitty, kutsuu teidät kotiinsa aterialle, menkää jos haluatte. Syökää kaikkea, mitä tarjotaan, älkääkä kyselkö mitään ruuasta. Kun ette tiedä ruuan alkuperää, teille ei tule huonoa omaatuntoa. 28 Mutta jos joku varoittaa teitä, että tuo tai tuo liha on epäjumalille uhrattua, älkää syökö sitä tämän toisen ihmisen omantunnon tähden. 29 Hänen tunteensa ovat tässä tapauksessa tärkeät, eivät omanne.
Ehkä ihmettelet: Miksi jonkun toisen tunteiden täytyy rajoittaa minun käyttäytymistäni? 30 Jos kiitän Jumalaa ruuasta ja nautin siitä, minkä tähden antaisin jonkun toisen pilata kaiken siksi, että hänen mielestään olen väärässä? 31 Koska meidän on tehtävä kaikki Jumalan kunniaksi – jopa syötävä ja juotava hänen kunniakseen. 32 Älkää antako sen enempää juutalaisille, pakanoille kuin kristityillekään loukkaantumisen aihetta. 33 Minäkin yritän olla loukkaamatta ketään enkä ajattele omaa parastani vaan toisten parasta, että he pelastuisivat. Teidän pitäisi seurata minun esimerkkiäni, niin kuin minä seuraan Kristusta.