13
Tulen nyt tapaamaan teitä kolmannen kerran. Raamatun mukaan »jokaisessa asiassa on kuultava kahta tai kolmea todistajaa». Tämä käyntini on kolmas varoitus.*Sisältyy ajatukseen. Varoitin jo viimeksi niitä, jotka olivat tehneet syntiä. Varoitan nyt heitä ja muitakin: tällä kertaa en aio heitä säästää.
Haluatte todisteen siitä, että Kristus puhuu minun välitykselläni. Annan sen. Kristus ei ole ollut teidän keskuudessanne voimaton, vaan hän on osoittanut valtavan voimansa. Hänen heikko ihmisruumiinsa kuoli ristillä, mutta silti hän elää yhä Jumalan voimasta. Meidänkin ruumiimme on heikko, mutta me elämme Jumalan voimasta: kun olemme luonanne, se on käytettävissämme.
»Tutkikaa itseänne»
Tutkikaa itseänne. Oletteko todella kristittyjä? Koetteko elämässänne Kristuksen läsnäolon ja voiman? Ette kai pelkästään teeskentele kristillisyyttä? Toivottavasti olette kanssani samaa mieltä siitä, että minä läpäisen kokeen ja että olen todella Herran oma.
Rukoilen Jumalaa, että osaisitte elää oikein. En tahdo sillä kerätä pisteitä itselleniSananmukaisesti: »ei siksi, että me näyttäisimme koetuksen kestäviltä»., vaan toivon, että tekisitte sitä, mikä on oikein, vaikka meitä sitten halveksittaisiinkin. Velvollisuutemme on toimia aina totuuden ja oikeuden puolesta. Emme saa koskaan toivoa pahaa kenellekään.Sananmukaisesti: »emme näet voi mitään totuutta vastaan vaan totuuden puolesta». Olemme ilomielin heikkoja ja halveksittuja, kunhan te vain vahvistutte. Rukoilemme, että teistä tulisi kristittyinä täysikasvuisia.
10 Kirjoitin näistä asioista etukäteen, ettei minun tarvitsisi rangaista teitä, kun tulen. Haluaisin käyttää Herralta saamaani valtaa teidän tukemiseenne – enkä rankaisemiseen.
11 Ja lopuksi: Olkaa iloisia. Antakaa Kristuksen kasvaa teissä. Ottakaa neuvoni huomioon. Eläkää sovussa ja rauhassa. Silloin rakkauden ja rauhan Jumala on teidän kanssanne.
12 Jeesukseen uskovat, tervehtikää toisianne lämpimästi. Kaikki kristityt lähettävät teille täältä parhaat terveisensä. 13 Toivon kaikkien elämään Jeesuksen Kristuksen armon, Jumalan rakkauden ja Pyhän Hengen todellisuutta.

*13:1 Sisältyy ajatukseen.

13:7 Sananmukaisesti: »ei siksi, että me näyttäisimme koetuksen kestäviltä».

13:8 Sananmukaisesti: »emme näet voi mitään totuutta vastaan vaan totuuden puolesta».