10
Enkeli ilmestyy Korneliukselle
1 Kesareassa asui Kornelius-niminen Rooman armeijan upseeri, joka toimi komppanian päällikkönä niin kutsutussa Italian rykmentissä. 2 Hän ja hänen perheensä olivat Jumalaa kunnioittavia ihmisiä. He osallistuivat juutalaisten jumalanpalveluksiin ja harjoittivat hyväntekeväisyyttä. 3 Eräänä iltapäivänä kolmen aikaan Kornelius sai selvän näyn: Jumalan enkeli tuli hänen luokseen.
»Kornelius!» enkeli sanoi.
4 Mies tuijotti enkeliä kauhuissaan ja sopersi: »Mistä on kysymys?» Enkeli vastasi: »Jumala on kuullut rukouksesi ja nähnyt hyvät työsi. 5-6 Lähetä muutamia miehiä Joppeen etsimään Simon Pietaria. Hän asuu lähellä rantaa nahkuri Simonin talossa. Kutsu hänet luoksesi.»
7 Heti kun enkeli oli lähtenyt, Kornelius kutsui kaksi palvelijaansa ja erään Jumalaa kunnioittavan sotilaan, joka kuului hänen henkivartijoihinsa. 8 Hän selosti heille, mitä oli tapahtunut, ja lähetti heidät matkaan.
9-10 Seuraavana päivänä, kun miehet olivat jo lähellä Joppea, Pietari meni asuntonsa katolle rukoilemaan. Hänen oli nälkä. Odottaessaan ruuan valmistumista hän näki näyn. 11 Taivas avautui, ja sieltä laskettiin maahan kuin suurta valkoista liinaa, jota pidettiin neljästä kulmasta kiinni. 12 Liinassa oli matelijoita, lintuja ja muita eläimiä*Mooseksen laissa oli tarkat määräykset siitä, mitä eläimiä sai syödä; nämä kuuluivat kiellettyihin (ks. 3 Moos. 11)..
13 Ääni sanoi Pietarille: »Teurasta ja syö mitä haluat.»
14 Pietari vastusteli: »En suinkaan, Herra. Juutalaisten lakihan kieltää tuollaisten eläinten syömisen.»
15 Ääni sanoi uudelleen: »Syö vain, sillä jos Jumala pitää jotakin puhtaana, myös sinä voit sen hyväksyä.»
16 Sama näky toistui kolme kertaa. Sitten liina nostettiin takaisin taivaaseen. 17 Pietari oli hämmentynyt. Mitä tuollainen näky oikein merkitsi? Mitä hänen pitäisi tehdä?
Sillä välin Korneliuksen lähettämät miehet olivat löytäneet talon ja seisoivat juuri silloin portilla 18 tiedustelemassa, sielläkö Simon Pietari asui.
19 Pietari pohti yhä näyn merkitystä, mutta Pyhä Henki sanoi hänelle: »Kolme miestä on tullut tapaamaan sinua. 20 Mene heidän luokseen ja lähde epäröimättä heidän mukaansa, sillä minä olen lähettänyt heidät.»
21 Pietari meni alas ja sanoi vieraille: »Minä olen mies jota etsitte. Mitä asiaa teillä on?»
22 He kertoivat hänelle Korneliuksesta, hyvästä, jumalaapelkäävästä Rooman armeijan upseerista, joka nautti kaikkien juutalaisten arvonantoa. Miehet kuvailivat, miten enkeli oli neuvonut Korneliusta etsimään Pietarin käsiinsä, jotta tämä sanoisi hänelle, mitä Jumala tahtoi hänen tekevän.
Pietari käy Korneliuksen luona
23 Pietari pyysi miehet sisään ja majoitti heidät yöksi. Seuraavana päivänä he lähtivät matkaan. Muutamat Joppen uskovat tulivat mukaan.
24 Matkustettuaan vuorokauden he tulivat Kesareaan, missä Kornelius odotti heitä. Hän oli kutsunut paikalle myös sukulaisiaan ja läheisiä ystäviään. 25 Kun Pietari tuli sisään, Kornelius heittäytyi kunnioittavasti hänen eteensä maahan.
26 Pietari sanoi silloin: »Nouse toki, en minä ole mikään jumala!»
27 Kornelius nousi. He vaihtoivat muutaman sanan ja menivät sitten muiden luo sisälle.
28 Pietari kertoi: »Tiedätte varmaan, että juutalaisten laki ei sallisi minun tulla luoksenne, koska te ette ole juutalaisia. Jumala osoitti minulle kuitenkin näyssä, etten saa koskaan pitää ketään alempiarvoisena†Sananmukaisesti: »arvottomana tai epäpuhtaana».. 29 Siksi tulin heti kun pyysitte. Haluaisin nyt kuulla, miksi minut haettiin.»
30 Kornelius vastasi: »Olin neljä päivää sitten juuri näihin aikoihin rukoilemassa, kun edessäni äkkiä seisoi häikäisevän kirkkaaseen viittaan pukeutunut mies. 31 Hän sanoi, että Jumala on kuullut rukoukseni ja nähnyt hyvät työni, 32 ja käski lähettää hakemaan sinua Joppesta. Hän sanoi sinun asuvan meren rannalla nahkuri Simonin talossa. 33 Lähetin miehet heti matkaan ja olen iloinen, kun tulit näin pian. Odotamme tässä nyt kaikki Jumalan edessä, mitä hän on käskenyt sinun puhua meille.»
34 Pietari vastasi: »Käsitän nyt, että Jumala on kiinnostunut muistakin kuin juutalaisista. 35 Kaikissa kansoissa on ihmisiä, jotka palvelevat häntä ja tekevät hänen mielensä mukaisia tekoja. 36 Olette varmasti kuulleet Israelin kansalle julistetusta hyvästä uutisesta: meidän ja Jumalan välillä on rauha Jeesuksen tähden. Hän on Messias, koko luomakunnan Herra. 37 Tämä sanoma lähti liikkeelle Galileasta, ja Johannes Kastajan julistustoiminnan jälkeen se levisi myös kaikkialle Juudeaan. 38 Tiedätte varmaan, että Jumala antoi Jeesus Nasaretilaiselle voiman ja Pyhän Hengen. Hän vaelsi ympäri maata, auttoi ihmisiä ja paransi kaikki pahojen henkien valtaan joutuneet, sillä Jumala oli hänen kanssaan.
39 Me apostolit olemme omin silmin nähneet kaiken, mitä hän teki Israelissa ja Jerusalemissa – siellähän hänet murhattiin, ristiinnaulittiin. 40-41 Kolme päivää myöhemmin Jumala kuitenkin herätti hänet eloon ja antoi muutamien todistajiksi valitsemiensa ihmisten nähdä hänet – ei kansanjoukkojen, vaan meidän, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan hänen ylösnousemuksensa jälkeen. 42 Hän käski meidän kertoa kaikille hyvän uutisen: Jumala on asettanut hänet koko maailman – elävien ja kuolleiden – tuomariksi. 43 Kaikki profeetat ovat kirjoittaneet, että ne, jotka uskovat häneen, saavat hänen tähtensä synnit anteeksi.»
44 Pyhä Henki tuli Pietarin puhuessa kaikkiin kuulijoihin. 45 Pietarin mukana seuranneet juutalaiset ihmettelivät, kun Pyhän Hengen lahja annettiin pakanoillekin. 46-47 Siitä ei kuitenkaan ollut epäilystäkään, sillä Kornelius ja hänen vieraansa puhuivat kielillä ja kiittivät Jumalaa.
Pietari kysyi: »Ei kai kenelläkään voi olla mitään sitä vastaan, että nämä ihmiset kastetaan, kun he ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin me?» 48 Heidät kastettiin Jeesuksen Kristuksen nimeen. Sen jälkeen Kornelius pyysi Pietaria jäämään vieraakseen muutamaksi päiväksi.