11
Pietari kertoo tapahtuneesta
1 Apostolit ja Juudean uskovat saivat pian tietää, että pakanatkin olivat ottaneet vastaan sanoman Jeesuksesta. 2 Kun Pietari palasi Jerusalemiin, juutalaiskristityt vaativat häneltä selvitystä.
3 He syyttivät Pietaria: »Sinä olet käynyt pakanoiden luona ja syönytkin heidän kanssaan.»
4 Pietari kertoi heille koko tapauksen: 5 »Näin eräänä päivänä Joppessa rukoillessani näyn. Oli kuin suuri valkea liina olisi laskettu neljästä kulmasta alas taivaasta. 6 Liinassa oli matelijoita, lintuja ja kaikenlaisia muita eläimiä. 7 Kuulin äänen sanovan: ’Teurasta ja syö mitä tahdot!’
8 Mutta minä sanoin, etten koskaan ollut syönyt mitään juutalaisten lain kieltämiä ruokia. 9 Silloin kuulin äänen uudelleen: ’Jos Jumala pitää jotain puhtaana, sinäkin voit hyväksyä sen.’
10 Tämä toistui kolme kertaa. Sitten liina nostettiin taivaaseen kaikkine eläimineen. 11 Samanaikaisesti talon luo ilmestyi kolme miestä, jotka olivat tulleet hakemaan minua Kesareaan. 12 Pyhä Henki käski minun lähteä heidän mukaansa ja olla välittämättä siitä, etteivät he olleet juutalaisia. Nämä täällä olevat kuusi uskonveljeä lähtivät kanssani. Tulimme perille sen miehen kotiin, joka oli lähettänyt hakijat. 13 Hän kertoi, että enkeli oli tullut hänen luokseen ja kehottanut häntä etsimään minut käsiinsä Joppesta. 14 Enkeli oli luvannut, että selittäisin, miten hän ja hänen talonväkensä voisivat pelastua.
15 Kerroin heille ensin hyvän uutisen Jeesuksesta. Olin vasta päässyt alkuun, kun he saivat Pyhän Hengen samalla tavalla kuin mekin aikaisemmin. 16 Muistin Herran sanat: ’Johannes kastaa vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.’ 17 Koska Jumala antoi näille pakanoille saman lahjan kuin meillekin, kun uskoimme Jeesukseen, en kai voinut ruveta häntä estämään?»
18 Heidän vastalauseensa tyrehtyivät, kun he kuulivat Pietarin kertomuksen, ja he alkoivat kiittää Jumalaa siitä, että hän oli antanut pakanoillekin oikeuden tulla hänen luokseen ja saada ikuisen elämän.
Antiokiassa aletaan uskoa Jeesukseen
19 Uskovat, jotka olivat lähteneet Jerusalemista Stefanuksen kuolemaa seuranneen vainon aikana, siirtyivät Foinikiaan, Kyprokseen ja Antiokiaan asti. He levittivät hyvää uutista, mutta vain juutalaisille. 20 Jotkut kyproslaiset ja kyreneläiset puhuivat Jeesuksesta kuitenkin myös Antiokian kreikkalaisille. 21 Herra siunasi heidän puheensa, niin että monet, jotka siis eivät olleet juutalaisia, uskoivat Jeesukseen.
22 Kun Jerusalemin seurakunta sai kuulla tästä, se lähetti Barnabaan Antiokiaan. 23 Päästyään perille ja nähtyään, miten ihmeellisellä tavalla Jumala oli siellä toiminut, Barnabas ilahtui kovasti ja kehotti uskovia pysymään lähellä Herraa, mitä tahansa tapahtuisikin. 24 Barnabas oli hyvä mies – oikea Hengen ja uskon ihminen. Jeesukseen uskovien joukko kasvoi paljon hänen vaikutuksestaan.
25 Barnabas lähti sitten Tarsoon etsimään Saulusta. 26 Löydettyään hänet Barnabas tuli yhdessä hänen kanssaan takaisin Antiokiaan, ja he jäivät sinne kokonaiseksi vuodeksi. He opettivat sikäläisiä uskovia. (Antiokiassa uskovia alettiin sanoa »kristityiksi».)
27 Tuona aikana tuli Jerusalemista profeettoja Antiokiaan. 28 Eräs heistä, Agabus-niminen, nousi kerran kokouksessa Pyhän Hengen vaikutuksesta ilmoittamaan, että maailmaan oli tulossa suuri nälänhätä. (Keisari Claudiuksen aikana ennustus toteutui.) 29 Uskovat päättivät lähettää apua Juudeassa asuville kristityille. Jokainen antoi minkä voi, 30 ja Barnabas ja Saulus veivät näin kootun lahjan Jerusalemin seurakunnan johtajille.