5
Jeesus opettaa ihmisiä vuorella
1-2 Eräänä päivänä väkeä alkoi taas kokoontua. Jeesus lähti oppilaidensa kanssa vuorenrinteelle ja istuutui opettamaan heitä.
»Onnellisia ovat ne ihmiset, jotka tarvitsevat Jumalaa: heille annetaan taivaan valtakunta», Jeesus sanoi. »Onnellisia ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Onnellisia ovat nöyrät, sillä koko maa on heidän.
Onnellisia ovat ne, jotka toivovat Jumalan tahdon tapahtuvan: heidän toiveensa toteutuu. Onnellisia ovat hyväsydämiset ja ystävälliset ihmiset: heidät itsensäkin armahdetaan. Onnellisia ovat mieleltään puhtaat, sillä he näkevät Jumalan. Onnellisia ovat rauhantekijät, sillä Jumala kutsuu heitä lapsikseen. 10 Onnellisia ovat nekin, joita vainotaan uskonsa tähden, sillä taivaan valtakunta on heidän.
11-12 Olkaa vain iloisia, kun teitä pilkataan ja syrjitään ja teistä puhutaan valetta siksi, että seuraatte minua! Saatte taivaassa suunnattoman arvokkaan palkinnon. Muistakaa, että entisaikojen profeettojakin vainottiin.
13 Te olette maailman suola. Jos suola menettää makunsa, siitä ei ole enää kenellekään mitään hyötyä, ja se heitetään pois.
14 Te olette maailman valo, vuorella oleva kaupunki, joka näkyy kauas pimeässä. 15-16 Älkää estäkö valoanne näkymästä! Antakaa sen loistaa kaikille: tehkää hyvää, niin kaikki ylistävät Isäänne, joka on taivaassa.
Jeesus tuli täyttämään lain
17 Alkää luulko, että olen tullut kumoamaan Mooseksen lain ja profeettojen varoitukset. Olen tullut täyttämään ja toteuttamaan ne. 18 Niin kauan kuin taivas ja maa ovat olemassa, pysyy lakikin pienintä yksityiskohtaa myöten voimassa – aina siihen asti kunnes loppu tulee.*Sananmukaisesti: »kunnes kaikki on tapahtunut». 19 Jos joku rikkoo pienimmänkin käskyn ja opettaa muitakin tekemään samalla tavalla, hän on taivaan valtakunnassa kaikkein vähäpätöisin. Ne, jotka opettavat noudattamaan Jumalan lakeja ja itsekin tottelevat niitä, ovat siellä suuria.
20 Pitäkää varanne! Jos teillä ei ole syvempää yhteyttä JumalaanSananmukaisesti: »ellei vanhurskautenne ole paljon suurempi». kuin fariseuksilla ja muilla juutalaisten johtajilla, ette pääse taivaan valtakuntaan.
21 Mooseksen lain mukaan murhaajalle kuuluu kuolemanrangaistus. 22 Mutta minä sanon teille, että jos suututte veljeenne, olette jo ansainneet rangaistuksen. Jos sanotte häntä typeräksi, teidät pitäisi tuomita oikeudessaSananmukaisesti: »suuressa neuvostossa», joka oli juutalaisten korkein hallinnollinen elin ja tuomioistuin., ja jos sanotte häntä hulluksi, ansaitsisitte helvetin tulen.
23 Kun seisot temppelissä alttarin edessä tuomassa lahjaa Jumalalle, voit äkkiä muistaa, etteivät ystäväsi ja sinun välit ole kunnossa. 24 Jätä silloin lahjasi alttarin luo ja mene selvittämään asiat ystäväsi kanssa. Tule vasta sitten uhraamaan. 25-26 Tee pian sovinto, jos olet jonkun kanssa riidoissa. Hän voi muuten haastaa sinut oikeuteen. Joudut velkavankeuteen etkä pääse vapaaksi, ennen kuin olet maksanut viimeisenkin killingin.
27 Mooseksen laki kieltää tekemästä aviorikosta, 28 mutta minä sanon teille, että jokainen, joka katsookin naista himoiten, on jo sisimmässään tehnyt hänen kanssaan aviorikoksen. 29 Jos siis silmäsi§Sananmukaisesti: »oikea silmäsi». saa sinut himoitsemaan, revi se irti ja heitä menemään! On parempi, että menetät silmäsi kuin että joudut helvettiin. 30 Samoin jos oikea kätesi saa sinut tekemään väärin, leikkaa se irti ja heitä menemään. On parempi elää käsipuolena kuin joutua kadotukseen.
31 Mooseksen laki sanoo: ’Jos joku haluaa erota vaimostaan, hänen on vain annettava tälle erotodistus.’ 32 Vakuutan teille, että jos ero johtuu muusta kuin uskottomuudesta, eroamalla mies pakottaa vaimonsa aviorikokseen. Myös se, joka menee eronneen naisen kanssa naimisiin, tekee aviorikoksen.
33 Mooseksen laki sanoo myös: ’Älä riko valaa, jonka olet antanut Jumalalle, vaan täytä kaikki valasi.’ 34 Mutta minäpä sanon teille: Älkää koskaan vannoko! Älkää vannoko taivaan kautta, sillä taivas on Jumalan valtaistuin. 35 Älkää vannoko maan nimessä, sillä maa on Jumalan astinlauta. Älkää vannoko myöskään Jerusalemin kautta. Se on suuren kuninkaan pääkaupunki. 36 Älä vanno pääsi kautta, sillä et voi muuttaa hiuksiasi mustiksi tai valkoisiksi. 37 Sano vain yksinkertaisesti ’kyllä’ tai ’ei’! Sanasi riittää. Asiat eivät ole oikein, jos sinun on vahvistettava lupauksesi valalla.
38 Mooseksen lain mukaan pahoinpitely on kostettava samalla mitalla: ’Silmä silmästä, hammas hampaasta.’ 39 Mutta minä sanon: Älkää ruvetko taistelemaan väkivaltaa vastaan. Jos joku lyö sinua poskelle, käännä hänelle toinenkin. 40 Jos joku tahtoo käydä kanssasi oikeutta ja viedä sinulta paidan, anna hänelle takkisikin. 41 Jos Rooman sotilaat vaativat sinua kantamaan tavaroitaan kilometrin, kanna kaksi. 42 Jos joku pyytää sinulta jotakin, anna se hänelle, äläkä käännä selkääsi sille, joka tahtoisi sinulta lainaa.
43 Meitä on käsketty rakastamaan ystäviämme ja vihaamaan vihollisiamme. 44 Minä käsken teidän rakastaa myös vihollisianne. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka vainoavat teitä. 45 Silloin osoittaudutte Taivaan Isän lapsiksi. Hänen aurinkonsa paistaa sekä pahoille että hyville, ja hän antaa sataa sekä rehellisille että epärehellisille. 46 Kyllä pahat ihmisetkin rakastavat niitä, jotka rakastavat heitä. Mitä ihmeellistä siinä on? 47 Jos osoitatte ystävyyttä vain omille ystävillenne, ette mitenkään eroa pakanoista. 48 Teidän on oltava yhtä täydellisiä kuin Isänne, joka on taivaassa.»

*5:18 Sananmukaisesti: »kunnes kaikki on tapahtunut».

5:20 Sananmukaisesti: »ellei vanhurskautenne ole paljon suurempi».

5:22 Sananmukaisesti: »suuressa neuvostossa», joka oli juutalaisten korkein hallinnollinen elin ja tuomioistuin.

§5:29 Sananmukaisesti: »oikea silmäsi».