17
Jeesus kunniassaan
1 Kuusi päivää myöhemmin Jeesus otti Pietarin, Jaakobin, ja tämän veljen Johanneksen mukaansa korkealle, syrjäiselle vuorelle. 2 Näiden silmien edessä Jeesuksen olemus äkkiä muuttui: hänen kasvonsa alkoivat loistaa kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat häikäisevän valkoisiksi.
3 Mooses ja Elia olivat samassa Jeesuksen luona ja puhuivat hänen kanssaan. 4 »Täällä meidän on hyvä olla», Pietari sanoi hämmentyneenä. »Jos haluat, teen sinulle, Moosekselle ja Elialle majat.»
5 Kun hän vielä puhui, heidät peitti kirkas pilvi. Pilvestä kuului ääni: »Tämä on rakas Poikani, jonka olen valinnut Pelastajaksi. Totelkaa häntä.*Sananmukaisesti: »kuulkaa häntä».»
6 Oppilaat kaatuivat pelästyneinä maahan. 7 Jeesus tuli heidän luokseen ja kosketti heitä. »Nouskaa älkääkä pelätkö», hän sanoi.
8 Kohottaessaan katseensa he huomasivat, että Jeesus oli taas yksin.
9 Paluumatkalla vuorelta Jeesus kielsi miehiä kertomasta kenellekään, mitä he olivat nähneet, ennen kuin hän olisi kuollut ja herännyt taas eloon.
10 Oppilaat kysyivät: »Miksi kansan johtajat väittävät, että Elian on tultava takaisin ennen kuin Messias tulee†Sisältyy ajatukseen.?»
11 Jeesus vastasi: »He ovat oikeassa. Elian pitää tulla ja järjestää kaikki kuntoon Messiasta varten. 12 Itse asiassa hän on jo tullutkin, mutta häntä ei tunnettu. Monet kohtelivat häntä huonosti. Myös minä, Ihmisen Poika, joudun kärsimään.»
13 Silloin oppilaat tajusivat, että Jeesus puhui Johannes Kastajasta.
Jeesus palaa ihmisten keskelle
14 Suuri kansanjoukko odotti heitä vuoren juurella. Eräs mies polvistui Jeesuksen eteen ja pyysi: 15 »Herra, armahda minun poikaani! Hän on sairautensa‡Sananmukaisesti: »kuunvaihetautinen». tähden usein suuressa vaarassa, sillä hän kaatuu jopa tuleen ja veteen. 16 Toin hänet oppilaittesi parannettavaksi, mutta he eivät pystyneet auttamaan häntä.»
17 Jeesus vastasi: »Voi, miten epäuskoisia ja kovapäisiä te ihmiset olette! Kuinka kauan minun on siedettävä teitä? Tuokaa poika tänne.» 18 Jeesus käski pojassa olevaa pahaa henkeä lähtemään, ja niin tapahtui. Poika oli sen jälkeen terve.
19 Kun oppilaat olivat myöhemmin keskenään Jeesuksen kanssa, he kysyivät: »Miksi me emme saaneet sitä henkeä ajetuksi pois?»
20 »Te olitte epäuskoisia», Jeesus selitti. »Jos teillä olisi edes sinapinsiemenen kokoinen usko, voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry paikoiltasi!’ ja se siirtyisi muualle. Mikään ei olisi teille mahdotonta. 21 Tosin tällaisen demonin pois ajaminen vaatii rukousta ja paastoa.»§Tätä lausetta ei ole parhaiten säilyneissä käsikirjoituksissa. 22 He jatkoivat matkaansa Galileassa. Eräänä päivänä Jeesus sanoi: »Joudun sellaisten ihmisten käsiin, 23 jotka tappavat minut. Kolmantena päivän sen jälkeen herään kuitenkin uudestaan eloon.» Oppilaat tulivat hyvin murheellisiksi.
24 Kun he pääsivät Kapernaumiin, temppeliveron kerääjät tulivat kysymään Pietarilta: »Eikö teidän opettajanne maksa veroa?»
25 »Tietenkin hän maksaa», Pietari vastasi.
Hän meni sisään kertomaan Jeesukselle asiasta, mutta ei ehtinyt sanoa sanaakaan ennen kuin Jeesus kysyi: »Mitä arvelet, Pietari, verottavatko hallitsijat omaa kansaansa vai valloittamiensa vieraiden maiden asukkaita?»
26 »Vieraita», Pietari vastasi.
»Omalta kansalta ei siis mene veroa», Jeesus totesi. 27 »Mutta meidän ei pidä loukata heitä. Mene rantaan ja ongi kala. Avaa sen suu, niin löydät kolikon, jolla voit maksaa meidän molempien verot.»