18
Olkaa sellaisia kuin lapset
Oppilaat tulivat näihin aikoihin kerran kysymään Jeesukselta, kuka heistä olisi suurin taivaan valtakunnassa.
Jeesus pyysi silloin erään pikkulapsen luokseen ja asetti hänet seisomaan heidän keskelleen. Hän selitti: »Jos ette käänny synneistänne Jumalan luo ja muutu lasten kaltaisiksi, ette pääse ollenkaan taivaan valtakuntaan. Se joka on yhtä nöyrä kuin tämä lapsi, on taivaan valtakunnassa suurin. Jos otatte tällaisen lapsen luoksenne siksi, että hän kuuluu minulle, huolehditte itse asiassa minusta. Mutta jos joku teistä saa lapsen menettämään uskonsa minuun*Sananmukaisesti: »jos joku johdattaa syntiin yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun»., hänet pitäisi heittää mereen myllynkivi kaulassaan.
Voi kuinka paljon maailmassa on pahaa! Kiusaus tehdä väärin tulee väistämättömästi, mutta voi sitä ihmistä, joka aiheuttaa kiusauksen. Jos kätesi tai jalkasi saa sinut tekemään syntiä, katkaise se poikki ja heitä menemään. On parempi päästä vammautuneena taivaaseen kuin joutua jäsenet ehjinä kadotukseen. Jos silmäsi saa sinut tekemään vääryyttä, repäise se irti ja heitä menemään. On parempi olla silmäpuolena taivaassa kuin molemmat silmät tallella kadotuksessa.
10 Älkää aliarvioiko ketään lasta. Tiedättekö: heidän enkelinsä ovat taivaassa jatkuvasti Isäni välittömässä läheisyydessäSananmukaisesti: »näkevät aina»..
11 Minä, Ihmisen Poika, tulin pelastamaan kadonneita.Lausetta ei ole kaikissa käsikirjoituksissa. 12 Jos miehellä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa, mitä hän tekee?
Eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentäyhdeksää ja lähde etsimään kadonnutta vuorilta? 13 Jos hän löytää kadonneen, hän on siitä paljon iloisempi kuin kaikista muista, jotka ovat kotona turvassa. 14 Samalla tavoin Isäni tahtoo, ettei yksikään näistä pienistä lapsista joudu hukkaan.
Anna anteeksi muille
15 Jos uskonveljesi tekee sinulle§»Sinulle»-sanaa ei ole kaikissa käsikirjoituksissa. vääryyttä, keskustele hänen kanssaan asiasta. Jos hän suostuu tunnustamaan syntinsä, olet voittanut hänet takaisin. 16 Ellei hän usko sinua, mene uudestaan parin muun kanssa hänen luokseen. Nyt sinulla on todistajat. 17 Jos hän yhä kieltäytyy kuuntelemasta, pyydä seurakuntaa ratkaisemaan asiasi. Mikäli seurakunta katsoo sinun olevan oikeassa, mutta hän ei hyväksy sen päätöstä, hänet on erotettava seurakunnasta.*Sananmukaisesti: »suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin». 18 Vakuutan teille: se minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa ja minkä taas päästätte vapaaksi, vapautetaan taivaassa.
19 Teidän on myös hyvä tietää, että jos kaksi teistä päättää yhdessä pyytää jotakin Isältäni, joka on taivaassa, hän vastaa rukoukseenne. 20 Sillä siellä missä kaksi tai kolme omaani on koolla minuun nimessäni, olen minä heidän luonaan.»
21 Pietari tuli tämän jälkeen kysymään Jeesukselta: »Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka tekee minulle vääryyttä? Seitsemänkö?»
22 »Ei, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän», Jeesus vastasi.
23 Sitten hän jatkoi: »Taivaan valtakuntaa voidaan verrata kuninkaaseen, joka ryhtyi tekemään selvitystä saatavistaan. 24 Eräällä miehellä oli hänelle miljoonien velka. 25 Kun mies ei pystynyt maksamaan, kuningas määräsi hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa myytäväksi.
26 Sen kuullessaan mies heittäytyi maahan kuninkaan eteen ja pyysi: ’Ole kärsivällinen, maksan vielä kaiken!’
27 Kuninkaan kävi häntä sääliksi. Hän päästi miehen menemään ja antoi koko velan anteeksi.
28 Ulkona tämä mies tapasi toverinsa, joka puolestaan oli hänelle velkaa, mutta vain vähän. Hän kävi uhkaillen toverinsa kimppuun ja vaati, että velka oli heti maksettava. 29 Tämä heittäytyi polvilleen ja pyysi nöyrästi lisää aikaa. ’Jos voit vähän odottaa, niin maksan kyllä velkani’, hän anoi.
30 Mutta toinen ei suostunut odottamaan. Hän järjesti miehen vankilaan siksi kunnes koko velka olisi maksettu.
31 Vangitun ystävät menivät kertomaan kuninkaalle, mitä oli tapahtunut. 32 Tämä kutsui luokseen miehen, jolle oli antanut suuren velan anteeksi ja sanoi: ’Kuinka sinä voit olla noin kova? Sait minulta valtavan suuren velan anteeksi kun vain pyysit. 33 Eikö sinun olisi samalla tavoin pitänyt antaa armon käydä oikeudesta?’
34 Vihaisena kuningas määräsi miehen vankilaan, kunnes tämä olisi maksanut velkansa viimeistä killinkiä myöten. 35 Näin suhtautuu myös Taivaallinen Isäni teihin, ellette suostu antamaan muille sydämestänne anteeksi.»

*18:6 Sananmukaisesti: »jos joku johdattaa syntiin yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun».

18:10 Sananmukaisesti: »näkevät aina».

18:11 Lausetta ei ole kaikissa käsikirjoituksissa.

§18:15 »Sinulle»-sanaa ei ole kaikissa käsikirjoituksissa.

*18:17 Sananmukaisesti: »suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin».