5
Rauha Jumalan kanssa
Olemme nyt siis uskosta tulleet Jumalan lapsiksi. Jumalan ja meidän välillämme vallitsee rauha, joka perustuu siihen, mitä Herramme Jeesus Kristus on tehnyt puolestamme. Kristuksen tekoon luottamalla olemme päässeet tähän erikoisasemaan, ja turvallisesti ja iloisesti me odotamme sitä aikaa, jolloin pääsemme Jumalan kirkkauteen.
Voimme iloita, vaikka elämäämme tulee vaikeuksia, sillä tiedämme, että ne ovat meille hyväksi: ne opettavat meille kärsivällisyyttä. Se taas auttaa meitä kestämään koettelemuksia ja luottamaan Jumalaan yhä enemmän. Niin meidän toivomme ja uskomme vahvistuvat. Mitä tahansa tapahtuukin – tiedämme, että kaikki on hyvin, koska Jumala rakastaa meitä. Jumala on antanut meille Pyhän Hengen, joka täyttää sydämemme hänen rakkaudellaan.
Kun olimme täysin avuttomia ja kokonaan vailla omia mahdollisuuksia, Kristus kuoli oikeaan aikaan meidän syntisten puolesta, vaikka emme vähääkään piitanneet hänestä. Ja jos olisimme hyviäkin, emme voisi odottaa kenenkään kuolevan puolestamme, vaikka se tietysti olisi mahdollista. Mutta Jumala paljasti meille suuren rakkautensa lähettämällä Kristuksen kuolemaan puolestamme, kun me vielä olimme syntisiä. Kristuksen veren tähden Jumala on julistanut meidät syyttömiksi. Kristus pelastaa meidät myös tulevasta Jumalan vihasta. 10 Me olimme Jumalan vihollisia, mutta nyt olemme päässeet sovintoon Jumalan kanssa hänen Poikansa kuoleman tähden. Minkä siunauksen häneltä saammekaan nyt, kun olemme hänen ystäviään ja hän elää meidän kanssamme!
11 Tästä me olemme riemuissamme: Jeesus Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden ja näin tehnyt meistä Jumalan lapsia.
Vastakohdat Aadam ja Kristus
12 Aadamin teon tähden tuli synti maailmaan ja synnin mukana kuolema. Kaikista ihmisistä tuli kuolevaisia, koska kaikki tekevät syntiä. 13 Ihmiset tekivät syntiä Aadamin ajasta Mooseksen aikaan, mutta Jumala ei kuitenkaan tuominnut heitä kuolemaan lain rikkomisesta – eihän hän vielä ollut antanut ihmisille lakiaan eikä ilmoittanut, mitä hän halusi heidän tekevän. 14 Kuitenkin kaikki ihmiset, jotka olivat eläneet Aadamin ja Mooseksen välisenä aikana, kuolivat, vaikka he eivät olleetkaan rikkoneet Jumalan suoranaista käskyä tai kieltoa, kuten Aadam oli tehnyt.
Mikä valtava ero olikaan Aadamilla ja Kristuksella, jota Aadam eräänlaisena ennakkokuvana vastaa! 15 Ja mikä ero onkaan ihmisen synnin ja Jumalan anteeksiantamuksen välillä!
Aadamin lankeemus toi kaikille kuoleman, mutta Jeesus Kristus anteeksiantamuksen – Jumalan hyvyyden ja armahtavaisuuden tähden. 16 Aadamin synti toi kuolemanrangaistuksen kaikille – Kristus taas pyyhkii pois rikkomukset ja antaa ikuisen elämän. 17 Aadamin synti sai aikaan sen, että kuolemasta tuli kaikkia hallitseva kuningas. Mutta niiden elämää, jotka ottavat vastaan Jumalan lahjan – anteeksiantamuksen, armahduksen – hallitsee Jeesus Kristus, joka on voittanut kuoleman.*Sananmukaisesti: »he hallitsevat elämässä». 18 Niin kuin Aadamin synti toi kuolemanrangaistuksen kaikille ihmisille, niin Jeesuksen hyvä teko saa aikaan sen, että Jumala omasta puolestaan on valmis hyväksymään kaikki ihmiset yhteyteensä ja antamaan heille elämän. 19 Aadamin tottelemattomuuden tähden kaikista ihmisistä tuli syntisiä, mutta Kristuksen kuuliaisuuden tähden he saavat anteeksi ja kelpaavat Jumalalle.
20 Käskyt annettiin siksi, että kaikki ymmärtäisivät, kuinka perusteellisesti he olivat epäonnistuneet Jumalan tahdon noudattamisessa. Mutta mitä selvemmin me näemme syntisyytemme, sitä paremmin myös tajuamme Jumalan armon runsauden saadessamme anteeksi. 21 Aikaisemmin synti hallitsi kaikkia ihmisiä ja vei heidät kuolemaan. Nyt hallitsee armahtava Jumala: hän ottaa meidät lapsikseen ja antaa meille ikuisen elämän Jeesuksen Kristuksen, Herramme, tähden.

*5:17 Sananmukaisesti: »he hallitsevat elämässä».